sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Weekend

Tää viikonloppu meni jälleen kerran hujauksella ohi.
Ollaan me kylläkin paljon ehditty puuhastellakkin  mutta silti! 

Eilen meni melkeempi koko päivä liikenteessä ollessa.
Käytiin kiertelee niissä lastentarvikeliikkeissä
sekä lopuksi Myyrmanniin.
Piti käydä niitä laseja mulle kattomassa mutta äh, ei oikee jaksanut keskittyä.
Todella rasittavaa ku tuntuu ettei mikään malli näytä hyvältä päässä!
No, tottumus kysymys varmaankin.
Ja just pari viikkoa sit sain ripsetkin laitettua niin nyt tuntuu että nekin on edessä rilleissä.



Tultiin eilen kotiin joskus neljän aikoihin.
Siivosin keittiötä sekä väsäsin makaroonilaatikon uuniin 
minkä jälkeen leipasin rahkapiirakan uuniin.
Vähän lauantai herkuttelua.


Illalla tuli Aron ja Ida extemporee kyläilylle.
Istuttiin iltaa kera lasilliset sekä pelattiin Butzia ja laulettiin SingStaria.
He lähtivät joskus puolen yön jälkeen minkä jälkeen me upotettiin 
päät tyynyyn.




Tänä aamuna M heräsi puol kahdeksan maissa.
Pistettiin hieman Pikku prinsessaa Netflixistä päälle 
sekä torkuin hetken vielä.
En kauan jaksanut torkkua niin nousinkin ylös tekemään aamupalaa.
Aamupalan jälkeen ruvettiin piirtelee sekä M harjottelee kovasti saksilla leikkailla viivoja pitkin.
Lounaaksi vedettiin eilistä makaroonilaatikkoa
minkä jälkeen hypättiin bussiin ja lähettiin Linnanmäelle!
Mä en itse ole niin hyvipuisto ihminen mutta M nauttii
ja nautin minäkin vaan ei tarvii kauheisiin laitteisiin mennä..
Päivä lintsilla suijui Millan ja Samun kanssa täydellisesti.
Jäätelöiden ja hattaroiden keran.





p.s
Meitä pystyy nyt myös seuraamaan Instagramissa-
idaadelia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä ajatuksia herätti?